keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Känniääliön onnellinen loppu

Ai niin, mulla oli tää blogikin! No ei, en mä tätä oikeasti ole unohtanut, vaikka siltä hyvin paljon vaikuttaakin jos tätä aktiivisuutta tarkastelee.
Yksityiskohtaisia kuulumisia on mahdotonta alkaa kertomaan, sillä onhan siitä kuitenkin reilu kuukausi, kun olen viimeksi kirjoitellut. Mutta näin tiivistettynä olen muun muassa ollut katkera siitä, etten ollut Katy Perryn keikalla, hyppinyt riemusta kun bongasin mun lempihahmon Salkkareista ikinä, oksentanut itseni päälle bussissa, käynyt päissäni laulamassa karaokea baarissa ja hävennyt silmät päästäni seuraavana aamuna ynnä muuta mukavaa.


Tää yks tarina mun on kuitenkin pakko kertoa, koska se kyseinen tapahtuma päätyi mun idiottimaisten kommelluksien top 5 -listalle.
Olin eräänä iltana kavereideni kanssa eräässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa yökerhossa. Hyvä meno, paljon porukkaa ja humalatilakin oli sellainen, että muistikuvat on varsin hataria. Eli just hyvä. Noh, jossain vaiheessa huomasin juttelevani tuntemattoman tyttöporukan kanssa ja mun kaverit oli kaikki kadonneet tietämättömiin. Taisin olla lähdössä jo kotiin, kävelemässä tanssilattian läpi narikalle, kun kuulin jonkun huutavan nimeäni. Yksi niistä kadonneista ystävistänihän se siinä kailotti. Suunnattiin yhdessä sitten sinne narikan luokse ja siinä vaiheessa tajusin, että eihän mulla ole edes narikkalappua. Itseasiassa koko lompakko oli hävinnyt, jossa se narikkalappukin oli. Lompakon lisäksi myös puhelin oli hukkunut sinne baarin ihmisvilinään. No sitä sitten lähdettiin ilman takkia, puhelinta ja lompakkoa kotia kohti. Kotiavaimet oli jääneet sinne takin taskuun, joten nekin oli nyt sitten mennyttä. Onneksi mun kämppis oli kuitenkin himassa, joten se tuli avaamaan mulle oven.

Seuraavana aukiolopäivänä menin sinne baariin kyselemään, että onko niitä mun tavaroita löytynyt. Lompakko oli löytynyt, eikä sieltä oltu onnekseni viety mitään. Tosin ei mulla edes käteistä ollutkaan, mutta ei kortteihinkaan oltu koskettu. Tai no mitäpä kukaan niillä edes tekisi..
Oli vähän huvittavaa kysyä sitä lompakkoa, kun ne poket kysyi että minkälainen se on. Mun lompakkohan on siis keltainen, jossa on pupujen kuvia. Siinä sitä kuvaillessani niitä pokejakin alkoi hieman hymyilyttämään.


Muita mun tavaroita siellä baarissa ei ollut, joten jouduin seuraavana päivänä menemään löytötavaratoimistoon kyselemään. Sinnehän se mun takki oli tuotu ja ne kotiavaimetkin oli edelleen siellä taskussa. Puhelinta ei löytynyt, mutta siitä mä en jaksanut murehtia, koska olin niin onnellinen että sain lompakkoni ja kotiavaimeni takaisin. (Se takki oli toissijainen, mutta olihan senkin löytyminen tietysti helpotus.)
Jos niitä avaimia ei olisi löytynyt, olisin joutunut tästä nykyisestä kämpästä pois muuttaessa maksamaan lukkojen vaihdon, joka maksaa 320 euroa. Oon siis todella kiitollinen että ne löytyi, koska mulla ei todellakaan olisi varaa maksaa sellaista summaa.

Tosiaan, se puhelin. Sen häviäminen ei paljoa hetkauttanut, sillä olin muutenkin aikeissa hankkia uuden luurin. Ainoa vaan että kaikki kuvat ja sellaset on nyt mennyttä.
Nyt mun omistuksessa on sitten Samsung galaxy A3 ja kyllähän tää kaikin puolin kelpo puhelin on. Huvittaa muuten, että tän puhelimen etukamerassa on ominaisuus, joka silottaa kasvot tasaiseksi ja lähes virheettömiksi.


Jos seuraatte mua esimerkiks Instagramissa (@itsjussibitch), niin älkää luulko että mun iho on hyvässä kunnossa, se on vaan tää kamera.

Ihanaa, kohta on vappu! En oo varma oonko joskus sanonut, mutta vappuhan on mun lemppari kaikista juhlista. Tosin pari viime vappua on ollut aikamoisia pettymyksiä, kun on ollut niin kylmä. Pitää nyt vaan toivoa, että tänä vuonna sää suosisi.
Hyvää vapun odottelua teillekin!

Ps. Sanon tän taas, mutta yritän nyt ryhditäytyä tän blogin kanssa.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

miäs enkä naine

Tässä muutaman päivän ajan on tällä pessimistin perikuvallakin ollut hymy herkässä, sillä onhan toi keväinen sää ihan mahtavaa. Luin kuitenkin sään mahdollisesta kylmenemisestä, joten kohta taitaa hymy taas hyytyä.
 Käytiin mun kämppiksen Leenan kanssa sunnuntaina elokuvissa katsomassa paljon kehuttu Luokkakokous. Oli se ihan ookoo, mutta ei kuitenkaan mielestäni kaiken sen hypetyksen arvoinen.


Ja eihän tässä tietenkään kuivin suin ole aikaa vietetty, vaan tutun kaavan mukaan alko maistuu.
 Viime torstaina käytiin Namussa, jossa Sauli Koskinen oli isännöimässä ilmeisesti jokaviikkoiseen tapaansa. Hävettää näin jälkeenpäin enemmän kuin paljon; siellä oli nimittäin joku systeemi, että illan aikana Sauli kiersi tanssilattialla jakamassa mitaleja parhaille tanssijoille. No arvatkaa vaan kuka oli siellä nolaamassa itsensä ja hytkymässä tuhannen päissään hulppeilla tanssitaidoillaan...  Enkä edes saanut mitalia.



Mua myös luultiin jälleen kerran naiseksi tuon illan aikana. Istuttiin röökillä ja siihen tuli joku ulkomaalainen mies istumaan mun viereen, kietoi kätensä ympärilleni ja tokaisi "You're my lady, you're so beautiful". Kerrottuani asian todellisen laidan mies lähti vähin äänin seurastamme.
Mua jotenkin naurattaa se, että tätä tapahtuu niin usein. Tai no ei onneksi tollaista lääppimistä tai pokaamista, mutta sitä että mua luullaan naiseksi. Ymmärrän, että saatan joidenkin silmään näyttää vähän naiselta meikkieni takia, mutta kyllä nyt luulisi että viimeistään mun ruumiinrakenteesta tai äänestä kuulee, ettei mulla sitä vaginaa ole. Ihmettelen vaan että miten ihmiset voi olla niin sokeita.
 Varsinkin ulkomaalaiset miehet ja vanhukset erehtyy luulemaan mua usein naiseksi. Sinänsä ymmärrän, koska ne ei välttämättä oo tottuneet näkemään mun näköisiä ihmisiä, mutta kuten sanoin, ei mun ruumiinrakenne tai ääni ole yhtään naismainen. Huom ääni, puhetyyli onkin asia erikseen.
Anyway, mua ei siis todellakaan loukkaa se että mua luullaan tuoksi kauniimmaksi sukupuoleksi, mutta huvittaa ja hämmästyttää vaan.

Tämä mies päättää tämän postauksen nyt tähän ja alkaa imuroimaan, sillä tänne on tulossa tänään vieraita. Joten moro vaan.

torstai 5. maaliskuuta 2015

ei nää ruokakuvat kiinnosta kyl ketään



Leikin eläväni terveellisesti tossa yks päivä ja ravitsin itseni vuohenjuustopastalla. (Ja mozzarellasalaatilla). Vuohenjuustopaprikaherkkusienipastahan se oikeasti oli, mutta tuollaisen yhdyssanahirviön välttämiseksi sitä on ehkä parempi kutsua ihan vain vuohenjuustopastaksi.
Ja kaikista huvittavinta tässä oli se, että unohdin ottaa kuvan siitä itse vuohenjuustostosta.

Pastat kiehumaan ja muut ainekset pannulle pariksi minuutiksi lämpenemään. Tai siis silleen että se ruokakerma siinä pikkusen kiehahtaa, en tiedä onko sille joku kokkaustermi olemassa. 

Hyvältähän tuo annos maistui.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

hiusten tappoa ja opiskelujuttuja

Hellurei! Viikonloppu meni kosteissa tunnelmissa kuten arvata saattaa. Lauantaina oli mun kämppiksen synttärijuhlat, (virallinen syntymäpäivä oli eilen) joissa mä en hirveästi juonut, sillä edellisen illan ryyppääminen tuntui vielä kehossa. Ja sunnuntai-iltana rääkkäsin hiuksiani kahdella värinpoistolla, joiden jälkeen laitoin päähäni vielä Crazy Colorin Vermillion red- värin. Eli punapäänä taas mennään. Ja joo, mun päässä oleva karvoitus muistuttaa hiuksien sijasta heinäkasaa.


Pitäisi se yhteishakukin saada hoidettua, ainoa vaan etten vieläkään oikein tiedä mihin hakisin. Ehkä media-assistentiksi ja datanomiksi. En mä oikein muuta keksi tähän hätään. Tosin mä en usko pääseväni tänäkään vuonna mihinkään kouluun, sillä oon jo neljänä vuonna jäänyt ilman koulupaikkaa. Tosin eräänä vuonna tein niin, että hain tahallaan sellaisiin lukioihin, minne mulla ei olis mitään mahdollisuutta päästä sisälle, koska en keksinyt minne hakisin. Mutta kyllä mä nykyään sen verran viisaampi olen, että aion kuitenkin vakavasti yrittää päästä johonkin. Mutta kuten sanoin, en osaa kuvitella itseäni kesäkuussa lukemassa hyväksyvää kirjettä joltain oppilaitokselta.
Omapahan on vikani, kun en käynyt peruskouluani kunnolla, mutta toisaalta en mä kyllä missään vaiheessa oo siitä valittanutkaan, että mulle ei opiskelupaikkoja heru.
Enhän mä edes tiedä mitä mä haluan, joten mua ei oikeastaan haittaakaan tulla ei-hyväksytyksi. Sittenhän se olisi asia erikseen jos mun unelmakoulu olisi esimerkiksi joku maalariopisto ja yrittäisin vuodesta toiseen hakea sinne huonolla menestyksellä. Kyllä mä silloin olisin pettynyt. 
Mutta joo, teen sen yhteishaun ja haen myös töitä. Ehkä mä joskus jonnekin pääsen.

Onko teistä joku hakenut tässä yhteishaussa tai aiotteko hakea? Jos, niin mihin?  

tiistai 24. helmikuuta 2015

En saanu unta

No mitäpäs tällä kertaa. Eipä mulle mitään maata mullistavaa kuulu, mutta näin aamuyön tunteina, kun unta ei näy eikä kuulu, ajattelin tulla sepittelemään tähän tyhjään tekstikenttään. Julkaisen kuitenkin tämän postauksen vasta päivällä. 

Ja joo, mulla on tällä hetkellä mustat hiukset, sillä mun aikaisemmin kokeilema tukanvärjäys epäonnistui. Yritin värjätä hiukseni sinisiksi, mutta lopputulos ei ollut ihan odotetun kaltainen. Tai no okei, en mä itse asiassa edes olettanut hiuksistani tulevan sinisiä, koska blondasin sen punaisen tukkani vain kerran, minkä jälkeen se oli punertavan oranssi. En jaksanut alkaa uudestaan vaalentamaan ja ajattelin vaan, että ihan sama ja tungin siihen suoraan vaan sen sinisen litkun päälle (tai no tässä tapauksessa koostumus oli enemmänkin tahnamainen, sillä käytin sitä tiettyä Swartzkopfin väriä) ja loppujen lopuksi mun juuri oli kyllä sininen, mutta loput hiukset oli rusehtavan violetit. Olihan ne tietysti aika karsean näköiset. Valitettavasti kuvamateriaalia ei löydy. 
Olisin muutenkin vaan kokeilumielessä halunnut sen sinisen tukan. En mä sitä kauaa olisi varmaan pitänyt, joten siinä mielessä epäonnistuneet smurffailut ei haittaa. 




Lähdettiin parin kaverin kanssa päiväristeilylle Tallinnaan tuon värjäysepisodin jälkeisenä päivänä ja matkan mä viihdyin pipo tiukasti päässäni. Ostin Tallinnasta neljällä eurolla uuden hiusvärin, tämän nyt päässäni olevan mustan. Tääkin on vaan väliaikainen ratkaisu, sillä kuten oon aiemminkin sanonut, niin se punainen tuntuu kaikista omimmalta väriltä ja aion siihen siis palata. Mutta kivahan se on välillä vaihdella. Hiuksille se tosin ei tee yhtään hyvää. 
En mä muuten olisi mustaksi värjännyt, mutta se nyt oli helpoin tapa päästä siitä sekasikiö-tukasta nopeasti eroon. Saa nyt nähdä, että kuinka nopeasti mä pääsen sitten tästä mustasta eroon, kun sitä punaista havittelen takaisin. Toivon että enintään kaksi blondausta riittää.

No eiköhän tässä ollut tarpeeksi hiuksista jauhamista. 

Maistoin viime viikolla Camelin uutta tupakkaa ja täytyy vaan sanoa että ai että! Ikinä en oo vetänyt niin hyvää myrkkyä keuhkoihini. Kyseessä on siis Camel Active Double ja niissä savukkeissa on kaksi kapselia sisällä. Toisesta kun naksauttaa, tulee mustaherukan maku ja toisesta taas menthol. Se savun hajukin tuoksuu ihan joltain karkilta ja makukin on sellainen, että niitä röökejä voisi vetää askillisen putkeen. Tää on ehkä vähän väärin sanoa näin, mutta kannattaa kokeilla! 
En kuitenkaan aio sitä vakituisesti alkaa polttamaan, koska sitten siitä lähtisi se kaikki hohto. Ehkä viikonloppuisin voisin ostaa askin tai jotain. 
Luulenpa kuitenkin että tota tupakkaa ei kauaa ehditä myydä ennen kuin se vedetään pois markkinoilta. Ihmettelin jo sitäkin, että miten sitä edes saa olla tupakkavalikoimissa, koska Suomihan on tunnetusti varsin tiukka röökin suhteen.

Hyvinpä on taltioitu. Ja ei, toi ei oo mun käsi.
En tiedä miksi pidän tätä ilmoitusluontoisena asiana, mutta allekirjoittanut oli viime viikonloppuna selvinpäin baarissa. Voitteko uskoa? En mäkään, enkä haluakaan. Never again.

Eilen mä hetken ehdin tämän mun perus negatiivisen luonteeni alta ajatella hiukan iloisemmin. Tajusin, ettei mene kauaa ennen kuin tulee kevät ja kesä ja näin jo silmissäni auringon ja lämmön. Palasin kuitenkin pian todellisuuteen huomatessani, että rakas luontoäitimme oli päättänyt päällystää maan uudella lumipeitteellä. 

Ja jotta tämä postaus menisi vielä sekavammaksi ja aiheesta toiseen hyppelehtimiseksi, niin ajattelinpa kertoa vielä yhden mietteeni. 
Oon jo pitkään harkinnut, että vaihtaisin etunimeni Samueliksi. Samuel on mun kolmas nimi ja mä oon aina tykännyt siitä ja toivonut, että se olisi mieluummin valittu mun etunimeksi. 
Mutta mä en kuitenkaan oo ihan täysin varma uskallanko tehdä nimenvaihdosta, sillä toisaalta en mä välttämättä oo valmis luopumaan Jussi-nimestä. Tai no enhän mä siitä luopuisi, koska ajattelin vaihtaa sen toiseksi nimekseni ja kyllähän kaikki mun läheiset luultavasti kutsuisi mua edelleen Jussiksi. 
Joten onko mun toisaalta edes järkeä vaihtaa, kerta kukaan ei kutsuisi mua Samueliksi, enkä mä nyt kovin usein mitään elämän mittaisia uusia ihmissuhteita luo, joille voisin esitellä itseni sillä uudella nimellä. Eli käytännössä se Samuel lukisi vain paperilla. 
On mulla sitten vaikea elämä.

Nyt tallennan tämän tekstin luonnoksiin ja julkaisen kun kerkeän. Jospas mä saisin vihdoin unen päästä kiinni.


maanantai 9. helmikuuta 2015

matikkaa ja kaikkee (ei se kala)

No nyt on viikko asuttu uudessa kodissamme ja ihan hyvin kaikki on sujunut muuttamista lukuun ottamatta. Se oli nimittäin sellaista sähellystä ja vastoinkäymisten sarjaa, ettei mitään rajaa. Mutta ei siitä sen enempää, koska rehellisesti sanottuna en jaksa selittää sitä samaa tarinaa sadatta kertaa. Pääasia on nyt kuitenkin se, että ollaan päästy asettumaan suhteellisen onnistuneesti taloksi.
 Jos joku ei mun edellisen postauksen videota katsonut, niin muutin siis viime sunnuntaina ystäväni Leenan kanssa yhteen. Helsinkiin päädyimme ja kyseessähän on siis kolmio. 
Multa on pyydetty kämpän esittelypostausta/videota niin kauan kuin olen omillani asunut ja mä oon aina suhtautunut aika nihkeesti siihen ideaan. Voin kyllä harkita tämän uuden kämpän esittelemistä jossain vaiheessa, mutta en lupaa mitään. 



Oon tässä muutaman viime viikon aikana etsinyt ahkerasti töitä ja laittanut useita hakemuksia menemään. Kävin jopa yhdessä haastattelussa, mutta ei mua sinne valittu. Faktahan se on, että on vaikeeta saada töitä näin kouluttamattomana. Mutta aina kannattaa yrittää. 
Ajattelin myös hakea kevään yhteishaussa kouluun. Vielä on auki, että minne. Oon harkinnut kauppista, mutta mietin että pärjäisinköhän mä siellä ollenkaan, sillä mun käsityksen mukaan siellä tarvitsee aika paljon matikkaa ja mä en osaa sitä ollenkaan. Ja nyt en yhtään liiottele, oon tippunut kärryiltä kirjaimellisesti jo ala-asteen jälkeen. Ihmettelen kyllä että miten oon saanut siitä aineesta kutosen peruskoulun päättötodistukseeni, koska sain aina nelosia ja vitosia kokeista. Tai ylipäätään miksen jäänyt kertaakaan luokalle. No ehkä selvisin yrittämisen takia tai jotain.. 
 Anyway, jos joku tietää jotain tästä asiasta, niin kertokaa että onko kauppiksessa paljon matikkaa ja kuinka vaikeeta se on. Saatan toki olla väärässä tän käsitykseni kanssa.

Sain myös vihdoin aikaiseksi hankkia itselleni omat Netflix-tunnukset. Tai no oikeastaan mulle ja mun kaverille yhteiset, niin että molemmat maksaa joka toinen kuukausi sen kahdeksan euroa vai mikä se tarkka summa nyt olikaan. Oon tässä maratoonannut silmä kovana erästä sarjaa, minkä vuoksi yöunetkin on välillä jääneet vähäisiksi, kun ei meinaa malttaa lopettaa katsomista. 
En uskalla paljastaa sarjan nimeä, sillä oon törmännyt täällä somessa sellaiseen idiotismiin, että kun joku sanoo seuraavansa parhaillaan sarjaa x, niin joku valopää tulee anonyyminä spoilaamaan kaikki juonipaljastukset ja mahdollisen loppuratkaisun. Harmi sinänsä, etten voi jakaa tätä mun intoa.

Jep, eipä tässä sitten tän ihmeempiä. Palataan taas.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

olen laiska

Terve! Hiljaiselo täällä on johtunut muuttokiireistä. Tai no okei, en mä edes ole kiirehtinyt, vaikka pitäisi, mutta tää nyt käy hyvänä tekosyynä. Itseasiassa mun pitäisi tälläkin hetkellä pakata tavaroita, mutta mieluummin tuhlaan aikaani tetokoneella ja videonkin tuossa kuvasin ja editoin. Olkaapa hyvät.