keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

hyvvii levvyi

Tässä postauksessa kerron mun lempialbumeista. Sellaisista, jotka on tehneet muhun vaikutuksen ja joita on tullut kuunneltua paljon. Nää ei oo missään tietyssä järjestyksessä.

Kaikki kuvat otettu Googlesta.

Lady Gaga: Born this way
Ei luultavasti tule kenellekään yllätyksenä että Gagaa löytyy tästä mun listasta. Muistan kuinka odotin tätä levyä kuin lapsi joulua ja kun tää vihdoin ilmestyi, kuuntelin tätä jatkuvasti monta kuukautta. Tulee mieleen kesäiset päivät ja illat kun pyöräilin milloin mihinkin ja kuulokkeissa soi tän albumin kappaleet. Todella kova levy, legedaarinen. En usko olevani kovinkaan väärässä sanoessani, että tämä teos on yksi 2000-luvun hienoimmista poplevyistä ja se tulee elämään vielä pitkään. Tykkään tottakai hurjasti myös muista Lady Gagan albumeista, mutta tähän mulla on kaikista vahvin tunneside.



Lana Del Rey: Born to die
Muistan erään kesäisen iltapäivän kun olin mun kaverilla ja olin lähdössä myöhemmin samana iltana junalla kohti Lappeenrantaa. Sen mun kaverin koneella oli tämä Lanan albumi ja olin kuullut siltä pari biisiä etukäteen. Ajattelin että olisi kiva saada pitkälle junamatkalle jotain uutta kuunneltavaa, kun kaikki mun puhelimen kappaleet oli jo lähes kulutettu loppuun. Täten siirsin tän levyn biisit siitä koneelta puhelimeeni ja kuuntelin sitten junassa Lanan hoilotusta. Silloin rakastuin. Se oli ihanan erilaista ja omaperäistä musiikkia ja Lanan sielukasta ääntä ei voi muuta kuin ihailla. Vaikka oon kuunnellut tätä albumia superpaljon, en silti ole missään vaiheessa kyllästynyt.



Hanoi Rocks: Self destruction blues
En osannut päättää minkä Hanoi rocksin albumin laitan tähän listaan, sillä kaikki ne on todella mahtavia ja ollut mun suuressa kulutuksessa. Mutta tää nyt tuli ensimmäisenä mun mieleen, joten mennään sitten vaiston varassa. Omistan ihan fyysisesti kaikki Hanoi rocksin levyt ja tietenkin olen sitä mieltä että kyseinen bändi on yksi kaikkien aikojen parhaista koko maailmassa, eikä niiden musiikki kuole koskaan. 



Thirty seconds to mars: This is war
Tämänki albumin biisejä muistan kuunnelleeni pyöräni selässä. Mun oli tänkin valinnan kanssa vaikeuksia, sillä en osannut päättää laitanko tähän listaan tän levyn vai uusimman, Love, lust, faith + dreamsin. Päädyin kuitenkin tähän albumiin koska tää on ollut kauemmin mulla kuuntelussa. Mahtavaa settiä, ja Jared Leton ääni on todellakin kehumisen arvoinen. Tän albumin myötä Thirty seconds to mars liittyi mun lempibändien kultaiseen joukkoon.



MIKA: Life in cartoon motion
Tää levy on tarttuvaa ja välillä jopa kliseistä purkkapoppia. Ymmärrän täysin jos joku ei voi sietää tän albumin biisejä ja pitää niitä ärsyttävinä. Mikan ääni on persoonallinen ja kuulostaa paikoittain Queenin edesmenneeltä Freddie Mercuryltä. Sain tän levyn joskus mun siskolta, joka oli saanut sen ilmaiseksi jostain. Itsekin olin aluksi tätä levyä kuunnellessani hyivittumitenärsyttävääpaskaa- fiiliksillä, mutta kun useammin kuuntelin, niin tajusin että albumi onkin erinomainen. 
En ole kuunnellut Mikan muita levyjä sen pahemmin, mutta nyt kun tästä aiheesta raapustelen, niin taidanpa pian tutustua uudempaankin tuotantoon.



Ke$ha: Warrior
Katsoin MTV:ltä tullutta Kesha: My crazy beautiful life- sarjaa, jossa seurattiin tän naisen elämää. Monet epäilee Keshan laulutaitoja, mutta viimeistään sitä sarjaa katsomalla voi huomata että kyllä hän ihan oikeasti osaa laulaa, vaikka suurimmassa osassa hänen tunnetuimmista biiseistä on käytetty huomattavasti autotunea. Sarjassa näytettiin kuinka Kesha kirjoitti uusia biisejä pianon ääressä laulaen ja siitä paljastuu että tällä neidolla on oikeastaan todella nätti ääni. Kesha haluaisi tehdä enemmän omannäköistä musiikkia ja sellaista jossa hänen äänikin pääsisi oikeuksiinsa, mutta levy-yhtiö haluaa pitää hänen imagonsa sellaisena puhelaulu-autotuneprinsessana. Ohjelmassa esimerkiksi näytettiin kun Kesha työsti tätä Warrior- albumia ja oli tehnyt siihen kappaleen nimeltä Machine gun love, joka oli rokahtava biisi. Levy-yhtiö ei kuitenkaan suostunut laittamaan sitä tuolle albumille, koska se oli kuulemma liian erilainen. Tästä laulajatar oli tietysti pettynyt. Ehkä tulevaisuudessa kuullaan enemmän Keshan omanlaista musiikkia, kun hän pääsee pois noiden levy-yhtiön tyyppien kynsistä. Ohjelman myötä ainakin minä tykästyin Keshan persoonaan. Oikein mukavalta ja mielenkiintoiselta ihmiseltä vaikuttaa.
Mutta niin, itse albumiin. Tällä levyllä voi jo kuulla erilaista Keshaa, osa kappaleista lähentelee jo melkein rokahtavaa tyyliä ja tässä on jo jonkin verran päästy kuulemaan hänen laulutaitojansa. Loistava albumi ja ehdottomasti Keshan tähänastisen uran paras. Odottelen jo innolla seuraavaa levyä.



Paramore: Riot!
13-vuotias Jussi näki Voicella Paramoren musiikkivideon ja ihastui. "Mikä tää bändi on? Täähän on ihan sika hyvä", hän ajatteli. Hän sai myöhemmin lahjaksi tämän edellä mainitun albumin ja ihastus syveni ehkä jopa rakkauden tasolle. Musiikki miellytti hänen korviansa enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Vielä tänäkin päivänä 18-vuotias Jussi kuuntelee Paramoren tuotantoa hyvillä mielin ja on edelleen suuri fani. Tästä albumista se alkoi.



Katy Perry: One of the boys
Tämä on siis Katy Perryn ensimmäinen albumi, joka ilmestyi vuonna 2008. Mun mielestä tää on Katyn paras levy ja mielestäni hänelle sopii nykyisen tyylin sijaan enemmän tällainen ns. poprock, jos tätä sellaiseksi voi kutsua. Kyllä mä siis pidän Katyn nykyisestäkin tuotannosta, mutta tää eka albumi iskee parhaiten. Toivon että hän vielä palaisi tälle linjalle. En mä oikeestaan muuta osaa sanoa kuin että todella hieno levy.



Marilyn Manson: The high end of low
Marilyn Manson on erittäin kiinnostava persoona, ulkoinen habitus on mahtava ja tietysti se tärkein: musiikki on upeaa. Mainittakoon vielä Mansonin omalaatuinen ääni. 
Mulle tulee tän albumin biiseistä mieleen mun muutamaan kertaan jääneet lenkkeilyt joskus taannoin. Puuskuttaen ja hikoillen kuuntelin näitä kappaleita ja kai sitä vois sanoa että sain lisää energiaa jaksaa musiikin avulla. Pidän kovasti myös tän levyn sanoituksista. Manson on hieno mies.



Avril Lavigne: The best damn thing
Tämä EnIkinäKasvaAikuiseksi- naikkonen on ollu mun lempiartisteja pienestä asti. Tän levyn aikoihin Avril oli todella suosittu ja konsertoi myös Suomessa. Mä en ollut siellä, vaikka kovasti siitä haaveilinkin. Tuohon aikaan myös Avrilin tyyli muuttui siitä skeittaritytöstä naisellisempaan suuntaan. 
Rakastan kaikkia Lavignen levyjä, mutta tätä oon varmaan kuunnellut eniten. Kaiken kaikkiaan loistava albumi. 



PMMP: Kovemmat kädet
Tätä albumia on kutsuttu yhdeksi Suomen merkittävimmistä albumeista kautta aikojen. Suotta sitä ei ole kehuttu, sillä mä ainakin olen täysin samaa mieltä. Tää on PMMP:n myydyin albumi ja se on palkittu Emma-Gaalassa vuoden parhaana albumina sekä vuoden parhaana popalbumina. Kuten sanoin, tämä levy ansaitsee kaiken hehkutuksen, itseasiassa koko bändi ansaitsee jokaisen ylistävän lauseen. Kovemmat kädet on ehdottomasti kuolematon teos, ja tiedän etten ole väärässä. Yksi sana levylle: täydellinen.
Voisin itseasiassa kehua tuhannella sanalla jokaista PMMP:n albumia.
 Harmi että lopettivat, mutta ymmärrän kyllä että jos ei tunnu enää oikeelta, on parempi pistää pillit pussiin. PMMP jää mieleen legendaarisena yhtyeenä.



Voisin jatkaa listaa vielä vaikka kuinka, mutta jottei tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen, päätän tämän tähän.

Löytyikö samoja lemppareita?


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

en haluu hiiriä enkä lähihoitajan työtä

Eilen illalla mua pelotti mennä nukkumaan, sillä olin täysin varma että mun asunnossa oli jossain hiiri. Kuulin epämääräistä rapinaa ja kuvittelin myös nähneeni sivusilmällä jonkun vipeltävän lattialla. Ehdin jo suunnitella kuinka lähtisin mahdollisimman nopeasti ovesta ulos öisille kaduille harhailemaan. Tarpeeksi kun järkeilin, uskalsin mennä sänkyyn uskoen että mun mielikuvitus oli päässyt laukkaamaan. Unen saannissa oli kuitenkin vaikeuksia, enkä ehtinyt nukkua kuin muutaman tunnin kunnes oli herätyksen aika. Kello oli soimassa siitä syystä, että haluan korjata mun unirytmit, koska ne on ihan päälaellaan. Tänään on siis suunnattava unten maille ihmisten aikoihin.




Mulle tuli muuten tässä taannoin pääsykoekutsu. Hain yhteishaussa johonkin hotellijuttuun (se siis ei ole se perus hotelli, ravintola, catering vaan tuolla opiskellaan pelkästään niitä hotellijuttuja.) ja kahteen lähihoitaja-mestaan. Toi hotellijuttu saattais ehkä vähän kiinnostaa mua, mutta hain lähihoitajaksi ainoastaan sen takia, että tiedän etten tule pääsemään sinne. Oli siis pakko hakea vähintään kolmeen paikkaan, joten päädyin sitten tällaiseen ratkaisuun. Vai oliko se pakollinen määrä sittenkin kaksi? Hain kuitenkin varmuuden vuoksi kolmeen koska en muistanut.
Mulla on velvollisuus mennä niihin soveltuvuuskokeisiin jos sinne kutsutaan, joten ärsyttää hieman tuhlata aikaa sellaiseen. Olin vuonna 2011 myös sosiaali- ja terveysalan pääsykokeissa, joten tiedän suurinpiirtein miten siellä menetellään. Aion kyllä ihan rehellisesti kertoa siellä että en halua tänne joten älkää valitko mua.

Vielä ennenkuin päätän tämän kirjoituksen, haluaisin suositella teille erästä blogia. Mun lapsuudenystävä Jenna aloitti vähän aikaa sitten bloggaamaan ja mä ainakin tykkään hurjasti hänen teksteistään. Jotenkin kivan erilainen blogi. Käykää kurkkaamassa tästä.


Nauttikaa keväästä!
Tai no ei oo pakko jos ei haluu.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

moi kaikki oon olemassa t.jussi

En tiedä kuinka mä ajauduin tämmöiseen pikku blogipaussiin, koska tarkoitushan se ei missään nimessä ole ollut. Olen siis elossa ja yritän parhaani pitää tätä sivustoa pystyssä. Onhan tämä sanojen ulostaminen kuitenkin rakkain harrastukseni.

Kuulumisia mulla ei oikeastaan ole jaettavaksi. Helpompaa olisi luultavasti kertoa mitä mulle ei kuulu.

Pitemmittä puheitta, tossa eräs uneton yö sain päähäni kirjoitella sellaisista mielipiteistäni, joihin useammat ihmiset tuskin samaistuu. Ainakaan harva kenelle olen näistä jutuista kertonut on voinut liittyä samaan veneeseen kanssani.




Joten asiaan.

Mallit. Jatkuvasti puhutaan siitä kuinka mallien pitäisi olla normaalimman kokoisia, eikä käveleviä ja anorektisen näköisiä luurankoja. Mä olen eri mieltä. Mun mielestä ne pitkät ja laihat huippumallit on jollain karulla tavalla kauniita. Olisi tylsää jos catwalkeilla ja muotilehdissä alettaisiin useammin näkemään luonnollisen kokoisia naisia. Eri asia on tietysti jotkut Anttilan kuvastot, niissä voi olla mun puolesta niitä perusakkoja. En kuitenkaan tarkoita tällä mun mielipiteellä sitä että langanlaihuus on ainoa kehotyyppi joka on kaunis, tottakai normaalipainoisetkin on nättejä. Mutta muotimaailmaan sopii mun mielestä paremmin ne kukkakepit.

Luonnollinen ulkonäkö. Eli tämä nytkin valloilla oleva luonnollisen lookin ihannointi. Luonnollinen meikki, luonnollisen värinen tukka, neule ja farkut yms. NIIN TYLSÄÄ. Miks pitää näyttää harmaalta ja tyhjältä? Joo siis ihan sama jos joku tykkää sellaisesta tyylistä, tehkää mitä haluatte mut mä en vaan henkilökohtaisesti nää siinä lookissa mitään muuta kuin tylsyyden ruumiillistuman.
Ensinnäkään tollaset Noora Normaalit ei jää millään tavalla mieleen (ellei niillä oo joku iso ja ruma luomi leuassa tms).
Ei kaikkien tietenkään tarvitse meikata kuin drag queenit ja värjätä hiuksiaan sateenkaaren värisiksi sekä kulkea jotkut Lady Gaga- tyyliset vaatteet yllään, mutta persoonallisuus ulkoisessa habituksessa on ainoastaan plussaa.
En myöskään todellakaan väitä itseäni millään tavalla ulkonäöllisesti mielenkiintoiseksi.

Suomalainen musiikki. Mä olen sitä mieltä että Suomessa tehdään aivan järkyttävän huonoa musiikkia. Ainakin tätä nykyä. Hyviä artisteja tästä kotimaasta löytyy vain kourallinen.
Tää koskee oikeestaan vaan suomenkielistä musaa, koska surullisen monesti näissä Suomihiteissä on tajuttoman typerät sanoitukset. Voi tietysti johtua myös siitä että se oma äidinkieli pomppaa niin hyvin korvaan kun taas esimerkiksi englanninkielisissä biiseissä mä en hirveemmin niitä sanoja jää kuuntelemaan vaikka siinä kielessä hyvä olenkin. Joten on mahdollista, että jos joku perus suomenkielinen biisi olisi laulettu englanniksi, niin en näkisi siinä mitään vikaa.




Onnelliset loput elokuvissa. Okei tää nyt ei välttämättä ole niin "ihmeellinen" mielipide, mutta pidän tätä mainittavan arvoisena kuitenkin. Mun mielestä on tyhmää jos elokuva loppuu onnellisesti, että syöpää sairastava henkilö paranee ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti raskaana olevan vaimonsa kanssa tms. Ihan tylsää. Kaikista parhaimmat elokuvat on sellaisia, että loppuratkaisu jää katsojan pääteltäväksi ja jää mietityttämään. Mun mielessä harvemmin pyörii onnellisen lopun sisältävän leffan jälkeen mitään ihmeellistä. Dramaattiset loput on myös kivoja. Ja surulliset. Mutta näin pessimistinä en halua poistua elokuvateatterista hymyssä suin.
Ei ole kyse siitä että kaikki leffat, jotka loppuu iloisesti olisi huonoja, kyllä nekin voi olla todella vaikuttavia ja hyviä.

Tupakan tuoksu. Nimenomaan tuoksu. Moni varmaan ajattelee että totta kai mun mielestä rööki tuoksuu hyvältä koska itsekin poltan, mutta tämä mielipide ei johdu siitä. Nimittäin oon ihan lapsesta asti pitänyt tupakan hajusta ja jos olin jonkun mun perheenjäsenen lähellä joka tupakoi, niin siinä iloisena poikana nautiskelin siitä hajusta. Ja mun mielestä joku ummehtuneen tupakan hajuinen takkikin on aina tuoksunut pikemminkin hyvälle.
Tai no ehkä tää voi olla tottumiskysymys jos oon vauvasta asti ollut altis savukkeen hajulle. Mutta toisaalta, oonhan mä vauvasta asti haistanut paskaakin eikä se musta oo ikinä hyvältä tuoksunut... Hmm.. Toisaalta onks tässä ees mitään outoa että tupakka on aina miellyttänyt mun hajuaistia? Onko se muka joku automaatio että röökin pitäis haista pahalta? Nythän tää meni filosofiseks..
Mut hei kertokaa onks kellään samaa mieltymystä kuin mulla! Onko joku tupakoimaton sitä mieltä että tupakka tuoksuu? Tai jos polttaa, niin onko rööki tuoksunut hyvälle jo kauan ennen edes aloittamisen harkitsemista?




Ja sitten viimeinen, muttei suinkaan vähäisin. Älypuhelimet. Mä toivon sydämeni pohjasta että niitä ei olisi ikinä keksitty. Ja jos totta puhutaan, mua ei haittais yhtään jos ne nyt jostain syystä päätettäisiin poistaa koko maailmasta. Minkä takia se internet pitää tunkea joka paikkaan? Välillä tuntuu että yrittämällä yritetään poistaa kaikki oikea ihmisten välinen kanssakäyminen. Eikö ihmiset voi istua edes metrossa ilman että ne selaa jotain?
Mulla on itselläni älypuhelin, koska kun siihen makuun on päässyt niin ei siitä voi enää luopua. Mutta jos kellään muullakaan ei olisi sellaista turhaketta, niin enpähän olisi yksin "ongelmani" kanssa. Kaikki olisi enemmän läsnä elämässä.
Onhan nuo kapistukset tuoneet paljon hyvääkin, sitä ei voi kiistää. Mutta toivon vain hartaasti että jonkun mystisen tapahtuman seurauksena älypuhelimien netit lakkaisi toimimasta ja niiden myynti lopetettaisiin.


Mulla on aina hirveet vaikeudet lopettaa nämä postaukset. Koska en mä voi lopettaa niitä mitenkään seinään, joten mun pitää aina keksia joku "loppulause". Useimmiten se on joku hyvää viikonloppua/viikon alkua/hiihtolomaa/kesälomaa/you name it. Sanon tällä kertaa vaikka että hyvää pikkulauantaita!



keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

no mitä vittua


Eilen meni 3000:n rekisteröityneen lukijan raja rikki. Nyt toi palkki näyttää jo muutamalla lisääntyneen. Oon huomannut että multa poistuu sännöllisesti lukijoita, mutta myös lisääntyy, joten voi olla että toi luku heittelee vielä. Mutta tässä nyt screenshotti siitä että ainakin hetkellisesti ollaan oltu 3000:n seuraajan puolella. 


En osaa muuta sanoa kuin kiitoskiitoskiitos. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin en koskaan uskonut olevani tässä pisteessä. Outoa ajatella että mun elämää seuraa noin moni ihminen, kun itse olen sitä mieltä että mun menot ja meiningit on kaikkea muuta kuin kiinnostavia. Plus mun blogia luetaan myös muiden sivustojen kautta ja jotkut saattaa lukea ihan vaan anonyyminäkin. 
Kiitos kun jaksatte seurata mun paskaa elämää, ootte kaikki ihkui! ♥


tiistai 11. maaliskuuta 2014

lauantai 8. maaliskuuta 2014

uneton bloggaaja


Mulle tuli maanantaina vieras Tampereelta. Tuossahan tuo suttura istuu edelleen mun lattialla nenä kiinni läppärissään. Syynä tälle vierailulle oli tänään Hartwall Areenalla esiintyvä Thirty seconds to mars. Oltiin sovittu että Tiina tulisi pari päivää aikaisemmin mun luo ja mentäisiin sitten jonottamaan sinne Pasilaan. No se pari päivää muuttuikin lähes viikon mittaiseksi mun luona majailuksi, mutta eipä se haittaa. Kaksin aina kaunihimpi vai miten se meni.
Nyt istun tässä näpyttelemässä tätä tekstiä ja kohta puoliin ollaan suuntaamassa kohti Hartwall Areenaa. Sinne vaan ulos jonottelemaan. Nukkumatti ei tänä yönä pääse tervehtimään.

Anyway, keskiviikkona Tiinalle iski niin kova tatskakuume, että hänen oli heti päästävä neulan alle. Tuumasta toimeen ja lähdettiinpä sitten samantien Spider's tattoo- nimiseen mestaan helsingissä. Tiina hulluna lupasi maksaa mullekin  tatuoinnin ikään kuin kiitoksena siitä että hän on saa olla viikon mun luona. Tietenkin tartuin tilaisuuteen ja otin itsellenikin ikuisen jäljen ihoon.


160e, ei sattunut.


Nyt alkaa laittautuminen jonka jälkeen on suunta kohti tuulista ja kylmää ulkoilmaa. Keikasta höpisen  luultavasti tänne seuraavassa postauksessa.

ps. sorruin tekemään ask.fm:n. http://ask.fm/jussibitch