keskiviikko 12. marraskuuta 2014

no siis





keskiviikko 29. lokakuuta 2014

kipeä

Sänky myllättynä ja täynnä räkäpapereita. Puhelimesta on akku loppumassa, mutta voimattomuus estää kurottamaan laturiin. Keuhkot hellänä kaikesta yskimisestä, eikä kurkkukivultakaan olla vältytty. Ääni on käheä kuin Paula Koivuniemellä. Äskeisen ja tämän lauseen välillä pidin tauon kirjoittamisesta, sillä mun oli niistettävä nenäni. Varmaan viidettäkymmenettä kertaa tänään. Kuume vaihtelee, välillä sitä ei ole ja välillä se taas nousee. Kauppaan käveleminen oli kamalaa, sillä hengästyin jo kahdenkymmenen metrin kävelyn jälkeen ja puuskutin koko matkan. Ylipäätään kaikki ylimääräinen liikkuminen tuottaa hengitysvaikeuksia.
Perjantaina tämä tauti otti vallan, eikä loppua vieläkään näy.  Ehkä lääkärin vastaanotolle meneminen auttaisi, mutta ensinnäkään mulla ei ole varaa ostaa lääkkeitä ja mä muutenkin olen sellainen ihminen, joka menee lääkäriin vasta sitten kun toinen jalka on jo haudassa. Diagnosoin itselleni keuhkoputkentulehduksen, sillä netistä luettuani mun kaikki oireet viittaa siihen. Pahinta tässä on se, että mun olisi tarkoitus mennä kaverini läksiäis/halloweenbileisiin perjantaina ja mua pelottaa etten kykene siihen.
Tää kämppäkin on sellainen kaatopaikka, että onneksi kukaan ei ole näkemässä. Mutta siivoaminenhan ei käy nyt päinsä, koska olen toipilas. Kerrankin mulla on oikea syy olla siivoamatta.

Olen katsonut tässä parina päivänä Pokémonia peittovuoren alla löhöten ja ai että kun on hyvä sarja! Kyllä se jaksaa viihdyttää vanhemmallakin iällä. Tai ehkä mä vaan oon jälkeenjäänyt.

Jätän tän kirjoittamisen tältä erää tähän ja alan luultavasti katsomaan taas Pokémonia. Palataan!





keskiviikko 22. lokakuuta 2014

stalkkailua ja muuta settii

Lappeenrannassa ollaan. Huomenna päätän kymmenen päivän pituisen visiittini nousemalla bussiin neljäksi tunniksi. Suuntaan siis kotiin. Junalla olisi kivempi matkustaa, koska matkan kesto on puolet lyhyempi, mutta hinta taas puolet kalliimpi, joten näin ollen valitsen edullisemman vaihtoehdon, joka on siis linja-auto. 

Mun puuhailut täällä on koostuneet niinkin ihmeellisistä asioista kuin kavereiden kanssa hengailusta ja juomisesta. Tai oikeestaan oon juonut vaan kerran täällä ollessani. Se on mulle saavutus. Ei sillä että yrittäisin vähentää tai mitään, mutta normaalisti pullo olisi käynyt huulilla useammin.

Viime viikolla olin ystäväni kanssa Coffee housessa stalkkaamassa meidän kaveria, joka oli siellä Tinder-treffeillä. Se meidän kaveri oli siis mukana jutussa, meidän piti nimittäin mennä etukäteen sinne coffariin ja laittaa hänelle viesti, että voiko hän tulla tapaamaan deittiään. Jos se olisikin ollut jotenkin rumempi kuin Tinderin profiilikuvassaan tai muuten vaan omituinen. Oli se sitten kuitenkin ihan ookoo ja laitettiin viestiä että tuu vaan tänne. Meidän piti tietenkin esittää ettei tunneta toisiamme, jotta voitiin kyylätä siitä viereisestä pöydästä. Jonkin aikaa jaksettiin pälyillä kunnes tajuttiin että ei siinä tilanteessa ollut enempää viihdearvoa, koska tuskin ne olis siinä alkaneet esimerkiksi kiihkeästi nuoleskelemaan tai aiheuttamaan muuta draamaa.  
Hyvin meni kuulemma treffit.




Mitäs muuta. No olin tämän viikon maanantaina katsomassa ystävieni Mimmin ja Emmin uutta asuntoa ja istuin siellä muutaman tunnin törkeästi toimettomana kun muu jengi auttoi kantamaan ja järjestelemään tavaroita. Onnea vaan uudesta kodista jos luette tätä! 

Juuh. Näillä eväillä tällä kertaa. Ehdottakaa muuten ihmeessä postauksia mitä haluaisitte mun tekevän. Katsotaan jos teiltä löytyy jotain hyviä ideoita joita voisin toteuttaa. Mutta nyt sanon että hei hei nartut ja palataan asiaan! 


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kiitos ei ole kirosana

Haloo Helsinki! julkaisi vähän aikaa sitten uuden albumin  ja mä ajattelin nyt kirjoittaa siitä hyvin amatöörimäisen "arvion". Kerron siis biisi biisiltä mielipiteeni.
Olen aina ollut Haloo Helsingin musiikin ystävä, joten tätä uutta levyä tulikin odoteltua.
Mutta joo, asiaan.

Köpis 2012 on mielestäni erittäin huono valinta levyn avausraidaksi. Haloo Helsinki! on tunnettu päähän tarttuvista menevistä kappaleistaan ja tämä hidas biisi ei anna kuulijalleen mielenkiintoa jatkaa levyn kuuntelua. Olen vasta monen kuuntelun jälkeen alkanut tykästymään tähän kappeleeseen, mutta aikaisemmin pidin tätä todella tylsänä ja huonona. Sanat nyt on tollaista perus rakkausdraamaa, joten niistä mulla ei ole mitään erityistä sanottavaa.

Ensimmäinen single tältä levyltä oli Beibi, joka on soinut joka paikassa ja harva on siltä onnistunut välttymään. Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin tämän ja pidin sitä todella hyvänä kappaleena. Sitä se on toki edelleen, mutta se on juuri sellainen biisi, että kun sen on kuullut viisi kertaa, niin on korviaan myöten kyllästynyt. Tarpeeksi harvoin kun kuuntelee, niin biisin hienous säilyy. Beibi on oikeastaan todella typerä nimi kappaleelle ja sen sanan jatkuva toistuminen tuossa biisissä on vielä typerämpää. Mutta ei sitä enää osaa ajatella tyhmänä kun siihen on tottunut, eikä biisiä osaa kuvitella muun nimiseksikään. Mutta joo, tää on kuitekin loppujen lopuksi hieno kappale ja se jäänee yhdeksi bändin muistetuimmaksi hitiksi.

Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan on tuttua Haloo Helsinkiä eikä oikeastaan tarjoa mitään uutta mitä ei olisi aikaisemmin kuultu tältä yhtyeeltä. Mutta hyvä biisi tämä kuitenkin on ja olen aika varma että tämä tullaan kuluttamaan radioissa puhki.

Kiitos ei ole kirosana sen sijaan tuo vähän uutta rap-tyylisillä lauluilla säkeistöissä. Tykkään tästäkin biisistä. Yhteiskunnalliset sanoitukset tuntuu ehkä hieman saarnaavilta vaikka sanoma onkin hyvä.

Levyn kakkossingle kantaa nimeä Vihaan kyllästynyt. Tästä kappaleesta tulee mieleen edellisen levyn Vapaus käteen jää, joka oli iso hitti. Aluksi tämä kappale ei oikein uponnut muhun, mutta nykyään pidän tästä erittäin paljon. Hienot sanat.
Twiittasin vähän aikaa sitten että Ellin sanoista ei meidaa saada selvää tässä biisissä, artikulointi on mun mielestä jotenkin epäselvää. Onko teistä kukaan huomannut samaa?


Kuva varastettu


Kuussa tuulee on suoraan sanoen ihan kamala kappale musiikillisesti. Tämä ei sovi ollenkaan Haloo Helsingille, vaan jollekin Katri Helenan tyyppiselle laulajalle.  En käsitä miksi tällainen iskelmäbiisi on otettu levylle mukaan. Toivon hartaasti että tästä ei tule mitään hittiä.

Pulp Fiction on hyvä ja menevä kappale, joka jää korvamadoksi. Ei mulla tästä sen enempää sanottavaa ole.

Ihmisen kuvia on melko mitäänsanomaton kappale. Se ei herätä mussa oikeastaan mitään tunteita. Ei se huono ole, mutta ei jää kuitenkaan millään tavalla mieleen. Kyllähän sitä kuuntelee.

Kevyempi kantaa on ihan nätti balladi ja mulle tulee siitä biisin tarinasta mieleen joku sairaus. Siis joku mielenterveyteen liittyvä. "Sut on kevyempi kantaa hautaan" -lause pomppasi heti mun korvaan. Kuulostaa jotenkin tosi raa'alta tällaisessa musiikissa, mutta hyvällä tavalla.

Teräslinnut on aika huono kappale ja jostain syystä ärsyttävä. Ei iske.

Levyn päättävä Go Saimaa on typeristä sanoituksistaan huolimatta kiva biisi ja siinä on sellaista hyvän fiiliksen tunnelmaa.

Kaiken kaikkiaan tämä Kiitos ei ole kirosana -albumi on mielestäni kohtalainen. Ei mikään kauhean huono, mutta en tätä hyväksikään sanoisi. Olisin kaivannut tältä uudelta levyltä enemmän rokkia, mikä jäi edelliselläkin levyllä valitettavan vähäiseksi. Toivottavasti Haloo Helsinki! palaa seuraavalla albumillaan siihen rokahtavampaan soundiin mitä niiltä aiemmin on saanut kuulla. Ei ehkä radiohiteissä, mutta muissa biiseissä. Mutta seuraavaan pitkäsoittoon on varmasti vielä pitkä aika, joten tähän ja vanhaan (parempaan) materiaaliin on tyydyttävä.
Jakakaa toki te muutkin levyä kuunnelleet mielipiteenne kommenttiboksiin.

torstai 9. lokakuuta 2014

oonkohan värisokee

Terve! Pitkästä aikaa taas näpyttelen tänne. Tekisi mieli alkaa selittelemään miksi oon ollut taas niin kauan kirjoittamatta, mutta taidan jättää väliin.

Värjäilin viime viikolla tukkaani. Kyllästyin punaiseen, joten päätin kokeilla jotain uutta. Tällä kertaa liilaa. Ostin Swartzkopfin lilan hiusvärin sekä Biozellin Plum -hiussävytteen ja laitoin molemmat päähäni. En kuitenkaan samaan aikaan, vaan ensin länttäsin hiusvärin tukkaani ja sen pesemisen jälkeen oli sävytteen vuoro. 
Kun olin valmis, ihmettelin minkä takia hiuksissani on pinkkiä sävyä, vaikka oletin niiden värjäytyvän kokonaan liiloiksi. Olin blondannut hiukseni ennen noiden tököttien päähäni tunkemista, joten lähtökohta oli vaaleanoranssi. Pienen pohdinnan jälkeen ajattelin, että ehkä se pinkkiys johtui siitä. Mutta äsken kun tarkistin tuon Swartzkopfin hiusvärin nimen tätä blogtekstiä varten, huomasin että väri olikin purple pink, eikä liila niinkuin luulin. Joten siitä tämä pinkihtävyys. Eli lopputulos olikin oikeanlainen. Olisinhan mä voinut paremmin katsoa tuota pakettia, joten oma vika.
Ei kuitenkaan sillä, että olisin mitenkään pettynyt tähän lopputulokseen, on tääkin ihan kiva. 
Mietin vaan että millainenkohan tästä tukasta olisi tullut jos en olisi käyttänyt tuota Biozellin hiussävytettä. Ehkä vielä enemmän pinkkiin taittuva? Mulla on sitä vielä jäljellä, joten ehkä mun tukan väri alkaa muuttumaan enemmän liilaksi kun käytän sitä lisää. 


Salamalla otettu
Ilman salamaa

Noita Swartzkopfin uutuusvärejähän on tuon "liilan" eli purple pinkin värin lisäksi ainakin sininen ja kirkkaanpunainen. Olisin alunperin halunnut kokeilla sitä sinistä, mutta yksi värinpoisto ei olisi siinä tapauksessa riittänyt mun punaiseen tukkaan oikean lopputuloksen saamiseksi. Enkä halunnut tuhlata rahaa tai tappaa hiuksiani (entisestään) joten päädyin vaihtoiehto b:hen, eli luulemani liilaan. Ehkä mä vielä joskus testaan tuon sinisenkin. Ja luultavasti palaan vielä jossain vaiheessa punaiseen kuontaloon, sillä se tuntuu eniten omalta, joten silloin voisin sen punaisenkin uutuusvärin koeajaa.

Mutta näillä nyt mennään vielä jonkin aikaa. 

Edit: Tajusin vasta nyt että tossa väripaketissa lukee sittenkin purple punk eikä purple pink...... Miten voin olla näin tyhmä :DDD Eli ei se pinkkiys kuulukaan asiaan.


maanantai 22. syyskuuta 2014

hauvavauva

Kävin viime viikolla äitini luona kahvittelemassa ja samalla katsomassa siihen talouteen muuttanutta uutta asukkia. Äidilläni on jo ennestään yksi koira, kaksivuotias jackrussellinterrieri nimeltään Iines, josta mä olen täälläkin muutaman kerran maininnut ja nyt se sai seuralaisen. Eikä ihan minkä tahansa seuralaisen, kyseessä on nimittäin Iineksen oma pentu.
Sen täytyi käydä tekemässä pennut kasvattajalle ja mun äiti sitten otti miehensä kanssa yhden itselleen. Neljä tai viisi niitä muistaakseni syntyi.

Tuon uuden otuksen nimi on Helmiina, tyttö siis sekin. Se vaikutti nyt ensinäkemältä rauhallisemmalla kuin emonsa, sillä Iines on pennusta asti ollut aikamoinen riehuja innostuessaan. Enhän mä tietenkään nähnyt koko totuutta siinä parin tunnin visiitilläni, ties kuinka villi se pentu oikeasti on.
Oon miettinyt, että kuinka kauan Iines ymmärtää että Helmiina on sen pentu. Koska mä oon kuullut/lukenut että jossain vaiheessa emo ei enää tajua sitä. Riippuu tietysti eläimestä, enkä edes oo varma onko tää juttu faktaa. Vielä ainakin Iineksellä on selkeä hoivavietti pentuaan kohtaan. Kun otin Helmiinan syliin, niin se tuli heti siihen viereen katsomaan että mitä mä oikein teen. Ja kuulemma se säästää Helmiinalle ruokaakin. Ja ällöttävintä on se että se nuolee pennun takamuksen kun tämä on tehnyt tarpeensa.

Anyway, söpö on Helmiina. Ja tietysti Iineskin. 



onpas hyvä ja tarkka kuva :)))))))



tiistai 16. syyskuuta 2014

omppu

Hiljaiselo on täällä blogin puolella jatkunut jo luvattoman pitkään. Kyseessä ei ole ollut motivaation puute, vaan lähinnä saamattomuus. Mitään en ole viime aikoina saanut aikaiseksi.
Tänään tulin kuitenkin kertomaan teille uudesta ostoksestani, puhelimesta. Käväisin eilen ystäväni Sannan kanssa Gigantissa, mistä mun oli tarkoitus ostaa itselleni uusi luuri. Sanna lähti mukaan henkiseksi tueksi, sillä mulla on yleensä hankaluuksia toimia asiakaspalvelijoiden kanssa. Siis siinä mielessä, että mä en oikein osaa kysyä neuvoa tai tarvittavia kysymyksiä tuotteista. Ei Sanna kuitenkaan mikään mun edustusnainen ollut, kyllä mä tsemppasin ja mielestäni suoriuduin siitä tilanteesta ihan hyvin.
Okei, kuulostan nyt siltä kuin kännykän hankkiminen olisi jotain ydinfysiikkaa tai että olisin joku vanhus joka ei ymmärrä nykyteknologiasta mitään...

 Mutta anyway, ostin siis iPhone 4S:n. Kyllä, minäkin olen siis nykyään basic bitch. Sentään valitsin mustan mallin valkoisen sijaan.
Tai no ehkä mä oon pikemminkin joku jälkijunailija, sillä kaikki "coolit" tyypithän on jo pian luopumassa iPhone vitosistaan ja viisässistään vielä upeampiin iPhone kutosiin. Oliko siitä kutosestakin joku versio, jossa on s-kirjain perässä?
Olen halunnut iPhonen jo pitkään ja voin ihan rehellisesti myöntää että vain sen takia että sen omistaminen on olevinaan niin siistiä. 
Nyt mä sellaisen sitten vihdoin itselleni hankin ja kaiken lisäksi suhteellisen halvalla. 200 euroa maksoin, kun otin liittymän. Ilman liittymää puhelin olisi ollut 250 euroa. En kuitenkaan hankkinut uutta liittymää vain halvemman hinnan takia, vaan ensinnäkin mun olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä se, sillä tohon iPhoneenhan käy vaan mikrosiru ja sellaistahan mulla ei aiemmin ollut. Tai no kyllähän niitä normisimkorttejakin pystyy kai jotenkin leikkaamaan, mutta halusin muutenkin ihan kunnon liittymän, sillä mä olen lähes koko elämäni käyttänyt prepaidejä.


Kaikki ei sujunut kuitenkaan ongelmitta. Tultiin Sannan kanssa mun luo ja ehdin näprätä uutta puhelintani noin viisi minuuttia kunnes jossain välissä pidin pienen tauon. Siis sellaisen, että se puhelimen näyttö ehtii pimetä siinä ajassa. No, kun olin aikeissa jatkaa uutukaiseni tutkimista, tajusin että olin unohtanut asettamani pääsykoodin. En edes ymmärrä miten se on mahdollista, mulla on näköjään taipumusta sählätä kaikessa. Yritin siinä sitten kaikkia mahdollisia koodeja, mutta jokainen meni väärin. Ja tuossahan on vielä se systeemi että jos arvaat koodin muutaman kerran väärin, tulee näytölle teksti, jossa lukee että "iPhone on pois käytöstä, yritä uudelleen minuutin päästä". Kun sitten sen minuutin jälkeen arvaa taas väärin niin se odotusaika pitenee. Olin loppujen lopuksi siinä pisteessä, että jouduin odottamaan tunnin. Tilanne alkoi olla jo toivoton, sillä mulla ei oikeasti ollut mitään hajua mikä se mun laittama koodi olisi voinut olla. Tai no kyllä mä luulin muistavani. Se oli just sellasta "eiku hetkinen se oli kyl varmaan 3224!!". No eipä ollut.

Yritettiin Sannan kanssa etsiä netistä kaiken maailman ohjeita miten saada se pääsykoodi jotenkin kumottua tai saada koko puhelin palaamaan tehdasasetuksiin. Kokeiltiin kaikkea mutta mikään ei meinannut toimia. Lopulta kuitenkin onneksi eräs ohje toimi ja saatiin puhelin takaisin tehdasasetuksiin ja se koodi poistui. Nyt mulla on tässä sellainen pääsykoodi jonka muistan helposti, joten ei ole huolta että tää sama juttu tapahtuisi uudestaan.




Itseasiassa se että mä puhuin siitä että me yritettiin saada se kännykkä toimimaan on vähän liioiteltua. Sannahan teki kaiken työn ja mä vaan makasin sängyssäni hanskat tiskiin heittäneenä. Kyllä mä taisin jotain pientä tehdä, mutta suurimman osan ajasta Sanna hoiti kaiken.
Ihanaa että mulla on noin avuliaita ystäviä. Sanna taisteli sen puhelimen kanssa täällä mun luona monta tuntia vaikkei kyseessä ollut edes mitenkään häneen liittyvä asia. Sitäpaitsi sen olis pitäny olla lukemassa seuraavana päivänä olevaan kokeeseen, mutta täällä se vaan yritti korjailla mun typerää mokaani. Kiitti Sanna, oot ihku♥
En tiedä mitä olisin tehnyt ilman apua. Toi puhelin olis luultavasti edelleen samassa tilassa tai sitten hajalla koska olisin heittänyt sen seinään. Tai ehkä olisin tappanut itseni.

Mutta joo, oon tyytyväinen tähän puhelimeen. Ainoa huono puoli mikä nyt tulee mieleen on se, että kaikki musiikit pitää siirtää iTunesin kautta puhelimeen.

Huhhuh,tulipa paljon tekstiä yhdestä puhelimesta. Tai ainakin tää kirjoittaminen tuntui siltä. Mutta ei se haittaa, tää tarinointi on kivaa. Nyt jätän tän postauksen tähän ja palaan taas asioiden ääreen ensi kerralla. Toivottavasti nyt en taas laiskiinnu ja päädy pitämään tätä blogia koomassa.