tiistai 16. syyskuuta 2014

omppu

Hiljaiselo on täällä blogin puolella jatkunut jo luvattoman pitkään. Kyseessä ei ole ollut motivaation puute, vaan lähinnä saamattomuus. Mitään en ole viime aikoina saanut aikaiseksi.
Tänään tulin kuitenkin kertomaan teille uudesta ostoksestani, puhelimesta. Käväisin eilen ystäväni Sannan kanssa Gigantissa, mistä mun oli tarkoitus ostaa itselleni uusi luuri. Sanna lähti mukaan henkiseksi tueksi, sillä mulla on yleensä hankaluuksia toimia asiakaspalvelijoiden kanssa. Siis siinä mielessä, että mä en oikein osaa kysyä neuvoa tai tarvittavia kysymyksiä tuotteista. Ei Sanna kuitenkaan mikään mun edustusnainen ollut, kyllä mä tsemppasin ja mielestäni suoriuduin siitä tilanteesta ihan hyvin.
Okei, kuulostan nyt siltä kuin kännykän hankkiminen olisi jotain ydinfysiikkaa tai että olisin joku vanhus joka ei ymmärrä nykyteknologiasta mitään...

 Mutta anyway, ostin siis iPhone 4S:n. Kyllä, minäkin olen siis nykyään basic bitch. Sentään valitsin mustan mallin valkoisen sijaan.
Tai no ehkä mä oon pikemminkin joku jälkijunailija, sillä kaikki "coolit" tyypithän on jo pian luopumassa iPhone vitosistaan ja viisässistään vielä upeampiin iPhone kutosiin. Oliko siitä kutosestakin joku versio, jossa on s-kirjain perässä?
Olen halunnut iPhonen jo pitkään ja voin ihan rehellisesti myöntää että vain sen takia että sen omistaminen on olevinaan niin siistiä. 
Nyt mä sellaisen sitten vihdoin itselleni hankin ja kaiken lisäksi suhteellisen halvalla. 200 euroa maksoin, kun otin liittymän. Ilman liittymää puhelin olisi ollut 250 euroa. En kuitenkaan hankkinut uutta liittymää vain halvemman hinnan takia, vaan ensinnäkin mun olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä se, sillä tohon iPhoneenhan käy vaan mikrosiru ja sellaistahan mulla ei aiemmin ollut. Tai no kyllähän niitä normisimkorttejakin pystyy kai jotenkin leikkaamaan, mutta halusin muutenkin ihan kunnon liittymän, sillä mä olen lähes koko elämäni käyttänyt prepaidejä.


Kaikki ei sujunut kuitenkaan ongelmitta. Tultiin Sannan kanssa mun luo ja ehdin näprätä uutta puhelintani noin viisi minuuttia kunnes jossain välissä pidin pienen tauon. Siis sellaisen, että se puhelimen näyttö ehtii pimetä siinä ajassa. No, kun olin aikeissa jatkaa uutukaiseni tutkimista, tajusin että olin unohtanut asettamani pääsykoodin. En edes ymmärrä miten se on mahdollista, mulla on näköjään taipumusta sählätä kaikessa. Yritin siinä sitten kaikkia mahdollisia koodeja, mutta jokainen meni väärin. Ja tuossahan on vielä se systeemi että jos arvaat koodin muutaman kerran väärin, tulee näytölle teksti, jossa lukee että "iPhone on pois käytöstä, yritä uudelleen minuutin päästä". Kun sitten sen minuutin jälkeen arvaa taas väärin niin se odotusaika pitenee. Olin loppujen lopuksi siinä pisteessä, että jouduin odottamaan tunnin. Tilanne alkoi olla jo toivoton, sillä mulla ei oikeasti ollut mitään hajua mikä se mun laittama koodi olisi voinut olla. Tai no kyllä mä luulin muistavani. Se oli just sellasta "eiku hetkinen se oli kyl varmaan 3224!!". No eipä ollut.

Yritettiin Sannan kanssa etsiä netistä kaiken maailman ohjeita miten saada se pääsykoodi jotenkin kumottua tai saada koko puhelin palaamaan tehdasasetuksiin. Kokeiltiin kaikkea mutta mikään ei meinannut toimia. Lopulta kuitenkin onneksi eräs ohje toimi ja saatiin puhelin takaisin tehdasasetuksiin ja se koodi poistui. Nyt mulla on tässä sellainen pääsykoodi jonka muistan helposti, joten ei ole huolta että tää sama juttu tapahtuisi uudestaan.




Itseasiassa se että mä puhuin siitä että me yritettiin saada se kännykkä toimimaan on vähän liioiteltua. Sannahan teki kaiken työn ja mä vaan makasin sängyssäni hanskat tiskiin heittäneenä. Kyllä mä taisin jotain pientä tehdä, mutta suurimman osan ajasta Sanna hoiti kaiken.
Ihanaa että mulla on noin avuliaita ystäviä. Sanna taisteli sen puhelimen kanssa täällä mun luona monta tuntia vaikkei kyseessä ollut edes mitenkään häneen liittyvä asia. Sitäpaitsi sen olis pitäny olla lukemassa seuraavana päivänä olevaan kokeeseen, mutta täällä se vaan yritti korjailla mun typerää mokaani. Kiitti Sanna, oot ihku♥
En tiedä mitä olisin tehnyt ilman apua. Toi puhelin olis luultavasti edelleen samassa tilassa tai sitten hajalla koska olisin heittänyt sen seinään. Tai ehkä olisin tappanut itseni.

Mutta joo, oon tyytyväinen tähän puhelimeen. Ainoa huono puoli mikä nyt tulee mieleen on se, että kaikki musiikit pitää siirtää iTunesin kautta puhelimeen.

Huhhuh,tulipa paljon tekstiä yhdestä puhelimesta. Tai ainakin tää kirjoittaminen tuntui siltä. Mutta ei se haittaa, tää tarinointi on kivaa. Nyt jätän tän postauksen tähän ja palaan taas asioiden ääreen ensi kerralla. Toivottavasti nyt en taas laiskiinnu ja päädy pitämään tätä blogia koomassa.


maanantai 1. syyskuuta 2014

ihan tyhmä postaus mut silti julkasen tän

Voi kai sanoa kesän virallisesti loppuneen nyt kun on jo syyskuun ensimmäinen päivä. Päätin tehdä tällaisen turhan postauksen ja laittaa tänne kasan kuvia, jotka on yhtä hyvälaatuisia kuin Ylen ohjelmatarjonta. Nämä otokset löytyi puhelimeni kätköistä ja kaikki on tältä kesältä. 
Itseasiassa mua ei edes haittaa kesän loppuminen, sain nimittäin tarpeekseni niistä kamalista helteistä, kun tuntui että kuolee kuumuuteen. Viileät ilmat on ainakin tällä hetkellä ihan ookoo juttu. Plus syksyssä on sellainen ihana tuoksu. Sellainen viilenevän ilman tuoksu, vaikea selittää mutta ehkä joku ymmärtää mistä puhun. Varautukaa kuitenkin siihen, että mä parin viikon päästä ulisen siitä kuinka on liian kylmä.

Mutta joo, näiden kuvien myötä hautaan kesän ja toivotan syksyn tervetulleeksi.


   




perjantai 29. elokuuta 2014

lettu levällään

Eräs ystäväni tuli eilen mun luokse ja kun ei keksitty parempaakaan tekemistä, niin päätettiin tehdä lettuja. Kauppaan kävi siis askeleemme ja tarvittavien ainesten lisäksi mukaan lähti myös vihreä elintarvikeväri, sillä haluttiin LIVin tapaan vähän väriä elämään. 
Eihän se paistaminen ongelmitta sujunut, sillä lähes mikään lettu ei pysynyt ehjänä. Mä en vaan yksinkertaisesti osaa paistaa lettuja niin että ne kaikki, tai edes puolet pysyisi kokonaisina. Mutta toi nyt on vaan ulkonäköseikka, samalta ne letut maistuu oli ne sitten kokonaisia tai viidessä osassa. 
Nimettiin muuten nuo tuotoksemme Shrek-letuiksi.




Tänään olis tarkotus ottaa vähän alkomahoolia, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ja kuten moni tietää, viime sunnuntainahan alkoi Big Brother. Siinä on ohjelma, joka on mun, suuren bb-fanin jokasyksyinen kohokohta. Ajattelin tehdä myöhemmin postauksen, jossa kerron ajatuksiani tästä kaudesta ja asukkaista, mutta nyt on vielä ehkä hieman aikaista, sillä ei ole kulunut viikkoakaan kun ohjelma alkoi, eikä mulle oo muodostunut vielä mielipiteitä kaikista kilpailijoista. Mutta jossain vaiheessa sitten.

Pitäkääpäs hauska viikonloppu! Vetäkää päät ja vatsat täyteen.


tiistai 26. elokuuta 2014

6 asiaa, joita kaipaan laitoksesta

Joo eli otsikosta ymmärsittekin tämän postauksen pointin. Siitä on nyt siis vähän yli vuosi kun muutin pois nuorisokodista omilleni. Oikeastaan osa näistä jutuista ei liity pelkästään laitoksessa asumiseen, vaan niihin voi samaistua myös ihan vanhempiensakin luota omilleen muuttaneet.
Mutta joo pitemmittä puheitta asiaan.

No tää eka on ihan basic, ruoka. Enpä ole pitkään aikaan saapunut valmiiksi katetulle aterialle tai kahville. Iltapalallakin oli aina monen sortin mehuja tarjolla, teetä ja eri leipiä. Jugurttia sun muuta. Nykyään jos illalla haluan syödä jotain, otan pakastimesta jäätyneen leipäpalan, paahdan sen ja nautin veden kanssa.
Välillä aamuisin joutuu siirtymään epämukavuusalueelleen ja juomaan kahvin mustana, koska maito on joko loppunut tai mennyt puolitoista viikkoa sitten vanhaksi.

Jännitys. Jotain kiellettyä tehdessä, kuten tupakalla salaa käydessä tai ikkunasta yöllä karatessa oli aina se perhoslauma vatsanpohjassa. Se oli tavallaan tosi siistiä ja toisaalta taas ihan hirveetä. Entä jos jään kiinni? Mahdollisimman (epä)uskottava selitys oli jo varmuuden vuoksi suunniteltuna jos jäisi nalkkiin.
Nykyään ei tarvitse jännittää muuta kuin sitä että kuinka iso lasku tulee postiluukusta. Nyt kun ei ole tavallaan mitään sääntöjä joita rikkoa, niin ei myöskään oo mitään jännitettävää. No onhan tietysti tää Suomen laki, jota on noudatettava, mutta sen suhteen mulla ei ole ollut tarvetta jännittää. Paitsi jos lasketaan pummilla matkustaminen. Tarkastajien mahdollinen yllätyshyökkäys kyllä toisinaan kuumottelee.

Itsestäänselvyydet. Vessapaperia oli aina, dödöä, käsisaippuaa, vanupuikkoja, shampoota ja mitä vielä. Tollaset pikkuasiat arjessa mitä ei edes ajattele kunnes ne joutuu omasta pussista kustantamaan. Jos wc-paperi oli loppu, hain vaan käytävän kaapista uuden paketin. No tänä päivänä se kolmen metrin kävelymatka on lähes kilometrin pituinen, kun joutuu lähtemään lähikauppaan ostamaan sitä es/pirkka/rainbow/xtra vessapaperipakettia.
Jos joskus joudun pakkohoitoon (mikä on hyvin todennäköistä) osaan kyllä arvostaa niitä ilmaisia hygieniajuttuja ja kaikkee. Ja tietysti sitä ruokaa.



Kiukuttelu. Jos oli pahalla päällä niin pystyi aina ohjaajille aukomaan päätään. Nykyään ei oo sellaista mahdollisuutta että voisi laukoa jollekin päin naamaa mitä sylki suuhun tuo. Tai no ehkä olisikin, mutta siinä tapauksessa sosiaaliset suhteet kaikkoaisi kokonaan. Okei, onhan ne ohjaajatkin kuitenkin ihmisiä, eikä pitäis ajatella että niiden täytyy ottaa kaikki paska niskaan mitä nuoret niille huutaa. Mutta jotenkin se aina helpotti kun sai raivota ja polkea jalkaa ties mistä pikku asioista jollekin sellaiselle tyypille, jonka tiesi edes jollain tasolla ymmärtävän.
Sori vaan kaikista ilkeilyistäni ex-ohjaajani, jos (ja kun) luette tätä tekstiä!

Patistelu. "Jussi nyt siivoat ennen kuin lähdet yhtään mihinkään."
Tarvitsisin nykyäänkin jonkinlaista kiristystä, jotta mä saisin asioita aikaiseksi. Saamattomuus on yksi mun ärsyttävimmistä piirteistä. Piti siivota jo viime viikolla mutta jostain kumman syystä imuri seisoo edelleen kaapissa.

Aina oli seuraa, koskaan ei tarvinnut olla yksin vasten tahtoaan. Jos ei syystä tai toisesta voinut hengailla kavereiden kanssa, niin ainakin oli talon muut nuoret joiden kanssa pystyi viettämään aikaa. Tai no niiden kenen kanssa tuli toimeen. Jos ne nyt oli paikalla. Ja ohjaajienkin kanssa pystyi aina höpötellä tai pelata korttia tai jotain jos ei parempaa tekemistä keksinyt.


Tässäpäs oli mun pohdinnat. Veikkaan että tän tekstin julkaisemisen jälkeen mulle tulee vielä monta asiaa mieleen mitä unohdin mainita, mutta näillä nyt mennään. Kertokaa toki te muutkin yksin asustelevat, että mitä kaipaatte ajalta ennen omillenne muuttamista.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

mikä mua vaivaa




torstai 14. elokuuta 2014

jurassicrock2014

Jurassicrockissa oltiin viime viikonloppuna. Oltiin talkoolaisina ja perjantaina tehtiin töitä. Lauantai oli vapaa.
 Toi festareiden talkoolaisten ottaminen on mun mielestä tosi hyvä juttu, sillä monilla ei oo varaa ostaa lippuja, joten jos tekee töitä niin saa olla festareilla ilmaiseksi. 
Mut ja Emilia valittiin koulumajoitukseen töihin ja olihan se paljon parempi vaihtoehto kuin siivoaminen, mitä tein Ruisrockissa. Istuttiin vaan paikoillaan ja otettiin koulumajotuitukseen yöpymään saapuvia vastaan. Itsekin nukuttiin yö siellä. 

Tiina ja Sannakin oli tuolla Jurassicissa ja niiden kanssa sitten hengailtiin lauantaina. 

Turmion kätilöt oli kova, Sanni ja Jenni Vartiainen myös. Anna Abreukin yllätti mut positiivisesti. Mainittakoon että Turmion kätilöiden toinen laulaja riisui keikan aikana itsensä täysin alastomaksi. Taisi olla Speggeli aikamoisessa humalassa.
Mua jäi harmittamaan, että multa jäi perjantaina Haloo Helsinki! ja HIM näkemättä työvuoron takia. Varsinkin HIM olisi ollut niin kiva nähdä, sillä se on mun yks kaikkien aikojen lemmparibändeistä. En tiedä oliko helpottavaa vai entistä pahempaa, että kuultiin kuitenkin sinne koulumajotuitukseen se esiintyminen. Toisaalta hyvä että sai keikasta irti edes sen verran, mutta toisaalta olin kauhean kateellinen niille jotka sai olla siellä mukana menossa.




Tiinan päässä komeilee tuo maski, jonka ostin sieltä. Tai no mikä ton naamarin virallinen nimi nyt onkaan.
Ostettiin muuten Tiinan kanssa puoliksi Sannalle etukäteissynttärilahjaksi benjihyppy. Sanna oli aina haaveillut siitä ja nyt sitten oli oiva tilaisuus hypätä. Kyllä se neiti olikin kiitollinen ja onnellinen.




Viimeisen esiintyjän, Nellyn (joka oli aikamoista kuraa) lähdettiin Emilian kanssa ajamaan takaisin Lappeenrantaan. Täällä mä vielä huomiseen asti oleilen. Lähdetään huomenna siis mun luo ja vietetään lauantaina mun synttäreitä. 19 tulee tälle pojalle mittariin. Aika turha ikä tosin.  
Saa nähdä miten kestän enää yksin, kun Emilia lähtee sunnuntaina kotiinsa ja mä jään omaani. Ollaan oltu tässä jo monta viikkoa yhdessä, että en tiedä miten pärjään ilman niitä jatkuvia kinasteluja ja paskaakin paskempia läppiä.

Mutta joo, tässä nyt kaikki tällä kertaa.  Hyvää pian alkavaa viikonloppua kaikille, varsinkin niille jotka aloitti tällä viikolla koulun.


torstai 7. elokuuta 2014

pubiruusu tuli iholleni!!

Kuumuus alkaa jo tuskastuttaa ja tällä hetkellä mua ei haittaa yhtään, että syksy tekee tuloaan.
Viime päivät on mennyt lähinnä autoillessa ja rannalla istumisessa. Lapsenvahtinakin olin! Kuvitelkaa, minä.

Tiistai-iltana käytiin Emilian kanssa katsomassa Kesäkaverit-elokuva. Se oli ihan ookoo, sellainen seiskan arvoinen jos kouluarvosanoilla mitattaisiin. Tyypillinen suomalainen leffa, ei mitään uutta. Ainoastaan se jatkuva nussiminen ja väkivalta ei ollut tuossa elokuvassa läsnä, toisin kuin lähes jokaisessa muussa kotimaisessa pätkässä. Mutta niin, ihan jees leffa, mutta hehkutusta se ei kuitenkaan mielestäni ansaitse.

Kesäkavereissa ryypättiin aika paljon ja siitä syystä elokuvan jälkeen mulla ja Emillä alkoi kolottaa alkoholihammasta sen verran, että pakkohan se oli käydä Prismasta ostamassa kaljaa ja lonkeroa.
Ei se olut sitten jotenkin maistunutkaan mulle, pakotin kyllä itseni kittaamaan sitä ja kyllä mä känniin pääsinkin, mutta joku siinä oli ettei tehnyt mieli. Muutenkaan en yleensä tykkää dokatessani juoda pelkkiä mietoja juomia, koska niitä pitää lipittää niin paljon ennen kuin tuntuu missään. Mutta Alko ei ollut enää auki kun saatiin idea että lähdetään ryyppäämään, joten oli pakko tyytyä niihin mietoihin.




Seuraavana aamuna mun oli herättävä kello kymmenen, sillä olin varannut tatuointiajan kahdeksitoista. Krapulaa ei onneksi ollut.
Siinä aamutoimia tehdessäni naksauttelin niskojani, jota mulla on usein tapana tehdä. Yhtäkkiä tuntui hirveä kipu oikealla puolella niskaa, enkä pystynyt liikuttamaan päätäni ollenkaan, vaan mun piti pitää sitä koko ajan kallellaan. Jos yritin kääntää päätäni, se sattui todella paljon. Mietin että mitä mä nyt teen, yritin laittaa kylmää niskaani, ei auttanut. Pian mulla oli kiire bussiin ja päätin että tatska-aikaani en peru, vaan menen sinne vaikka ilman päätä. Onneksi mun ystävä Mimmi oli mukanani, joten tilanne ei ollut niin nolo kuin jos olisin yksikseni kuljeskellut pää vinossa julkisilla paikoilla.

Tatuoimisen jälkeen mun ystäväni Oona lupasi tulla mun kanssa päivystykseen, sillä en keksinyt enää muuta keinoa miten se niskaongelma poistuisi.
Sairaanhoitaja sanoi mulle että oikeastaan mitään muuta hoitokeinoa asialle ei ole, muuta kuin että syö päivittäin runsaasti särkylääkettä. No mä sitten kävin apteekista hakemassa paketin Paramaxia ja oon tässä nyt niitä popsinut. Mun niska on vieläkin kipeä ja sattuu edelleen kääntää päätä, mutta paranemaan päin ollaan menossa kuitenkin. Kuulemma muutaman päivän päästä tää niska paranee.
Tän jälkeen en enää uskalla naksauttaa niskojani..

Ja niin, se tatuointi. Tässähän tämä.

sorge tää laatu


Maksoin tuosta tekeleestä 65 euroa ja olen kyllä todella tyytyväinen. Jonkin verran sattui.

Jep, että tällaista mulle kuuluu. Huomenna olisi tarkoitus suunnata Jurassicrockiin. Siitä luultavasti postailen myöhemmin.